20140514


ikävä iltaisin auton penkillä, kaupunkien valomerissä, pimeässä ja tyhjässä asfaltissa kiiltää loputtomuuden katkoviivaa
sade hakkaa ikkunanpielissä, pidän kädet ilmassa harmaan hämärässä huoneessa. vain mustat siluetit. puoliksi unessa.
hankaa seiniä katkonaiset hengitykset, sykkivät suonet. luen itseäni kuin psykologian kirjaa ja lupaan taas en ole katkera.
lainaan sille kasvot, hymyn ja luonteen tv-sarjan fiktiiviseltä henkilöltä. äänen sille otan eräältä suomalaiselta laulajalta.
äidin valokuvakansioista kaivan pari kuvaa muistuttamaan. osaan puhua siitä ääneen kai ainoastaan humalassa.
"ei osoitteita numeroita ei mitään, sanot turha on niitä enää vaihtaa. kun näissä kylissä asuu ja kulkee näitä teitä,
niin ei kirjeet mua voi tavoittaa. ja mä en mistään sulle mitään tahdo kirjoittaa, sun täytyy itse tulla katsomaan.."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kerro kerro kuvastin