20141123


tää on kymmenen tikkua laudalla
me ollaan piilossa viimeisellä rannalla



eikä kukaan meitä enää etsi                                                                                                                                        

tää  on  tyhjä  ja  loputon  leikki                                                                                         





                                                                                                 ja vain tuuli kuiskaa:

                                            "kaikki pois piiloistaan"

20140725

from the moment we are born, we begin to die.


jokainen tarina päättyy johonkin. minä en uskalla useimmiten edes aloittaa tarinoita-
en luota että niistä tulee hyviä ja täysiä, niinkuin minustakaan.
jätän tyhjiä sivuja joita hypätään yli, en vaivaudu selittämään
en uskalla - enhän minä osaa, ja väitän ettei lukija edes ymmärtäisi.
(tai ehkä pelkään että ymmärtäisikin? minä siinä menettäisin jotakin. paloja itsestäni.)
(vai antaisinko enemmän? olisiko se arvokasta, merkityksellistä edes?)
en ymmärrä miksen uskalla aloittaa tarinoita
miksen osaa täyttää niitten tyhjänä huutavaa sinistä sanoilla.
minulla on kuitenkin paperille kirjoitettuna monia valmiita loppuja.
koska kai jokainen tarina päättyy johonkin.
valitsisin vain yhden niistä, sille vielä ajankohdan. lopetuksen. pisteen.
viimeisen luvun voisin yrittää kirjoittaa.
kertoa siitä kuinka aurinko on juuri nyt punainen ja pyöreä
keittiön avonaisesta ikkunasta sisään valuva
-ennenkuin sekin kohtaa tarinansa päätöksen
(vain kirjoittaakseen uuden luvun huomenna?)
tai kirjoittaa siitä kuinka silmien takana on vaaleansinistä utua
taivaat ovat iltaisin öisin aamuisin niin helvetin kauniita
ja ensimmäiset mieleentulevat sanat ovat aina
                        junarata   ja
                 sähkölinjat

pitäisi ottaa käten kynää ja paperia.
niin, ja valita yksi niistä lopetuksista, alleviivata.
kirjoittaa viimeisen luvun verran
(aurinko on enää puolikas ja niin polttavan punainen)

tai ehkä
pitäisi uskaltaa kirjoittaa täyteen ne tyhjätkin sivut.
mutta en edelleenkään tiedä
uskalla.

on jäljellä enää vaaleanpunaiset pilvien reunat
pikkuhiljaa violetista siniseksi
ne kaipaavat, vajoavat
(vähän kuin ne itseluodut avaruudet iholla)

20140708

what have we done to our lives?


(we could've been anything)
oh it's in the air at night 
there is a wind coming in 
the day is dying 
oh it's so beautiful.
"The tragedy of this world is that no one is happy, whether stuck in a time of pain or of joy. 
The tragedy of this world is that everyone is alone. 
For a life in the past cannot be shared with the present. 
Each person who gets stuck in time gets stuck alone."
oh I am
a weak heart
I am a weak heart
a weak heart to break

and a lost love to take
and a lost love to take

20140617

                                                                        I'm a liar and I've been a thief
                                                                  I stole your good looks, threw them to the streets.

olen varas olen vienyt muiden suusta sanoja ihmisten ihoilta palasia
olen naamioitunut olen pelkuri otan sinulta kaiken mitä sinä olit
ehkä minä kaiken aikaa valehtelenkin vain itselleni?  pitäisi herätä
kun olen yhtäkkiä tässä se vihainen osapuoli minä potkin ja revin
tahtoisin huutaa ethän sä tiedä olet väärässä empäs varmasti ole! 

minun pitäisi luopua siitä mikä ei koskaan ollut minun
antaa takaisin se mitä olen ihmisten harteilta varastanut.
tarkoittaa anteeksipyyntoä enemmän kuin koskaan ennen.
pitäisi etsiä uudestaan se kuka minä olen, olin joskus-
juostava se minuus kiinni jonka jätin joskus unohtumaan
eksyessäni vääriin silmiin valheisiin vuosiin askeliin säröihin.

otettava vähän matkaa, etäisyyttä. nöyryttävä muiden edessä.
en minä verisille mustelmille ruoskittunakaan saisi antaa sijaa
sille väärälle jonka varastin ihmisten huulilta ennenkuin--
kukaan
sanoi koskaan mitään ääneen.


minulla on vielä paljon opittavaa. niin paljon. elämästä. 

20140603

oh we are shadows, just shadows in the alley

tunnit tyhjenee hitaasti yksi kerrallaan. painuu maata vasten. sekunnit katoaa.
harmaa sade viiltää yksinäisyyttä auki. särö säröltä sataa poskipäille vettä. (happosadetta)
kaduilla valuu valtameret, itkee kaupungin mustat varjot, syntisten sielujen tunnustukset.
lätäköissä minäkuva heijastuksena vain, peilikuvana, rikki mennyt ihmisten kiireisistä jaloista.
katse pysähtyy hitaasti tutkimaan tummuvaa taivasta; pääskysetkin ovat menneet piiloon.
(ei niiden kirkuna enää kuuluu kolmannen kerroksen avonaisista ikkunoista. niin, lapsuus.)

aamupäivä tuoksui tupakalta ja maailmanlopulta. tuuli sitä harmaata kuivaa pilvien huutoa.
sellainen saa ajattelemaan tyhjyyttä ja varjoja. tahtoisin kuvittaa sen kun en osaa selittäkään.
ne on niitä kiireisiä katseita kuluneita valokuvia harmaita rappukäytäviä pimeitä tunteja
koputuksia askelten ääniä kulissielämiä sähkölaskuja harmaata pimeämpää joka kerroksessa
päällekkäin kasattuna pieniin asuntoihin tyhjää tyhjempää elämäntarinaa. sitä samaa elokuvaa.
harmaata. se saa aina ajattelemaan niitä maailmanloppuja. hylättyjä sairaalahuoneita. 
kaadoin kaikki ruiskut lattialle. tahdoin istua ikkunalaudalla ja heilutella jalkoja ulkopuolella.
katsella ratapihaa laiskasti ohittavia tavarajunia. tahdoin sateen. rämisevän kovan sateen.
yhtä terävän ja silti rauhallisen kuin se pakoreitti jota joskus yritin vain juosta loppuun asti.
askel toisensa perään se hakkasi aina kuumana rinnassa mutta sai silti helpommin nukahtamaan.
ssshhhhhh, nuku nyt. kauniita unia. 

sade laantuu. jalat tahtoo silti ne keltaiset saappaat ja minä olen taas pari hiljaista tuntia
vain puistonpenkkiä tupakan tuoksua ja valuvaa taivasta. kohta tulee ilta. päivistä loppuu aika.
sekunnit katoaa. vähenee vaikka samaan aikaan jokainen hetki on ikuisuus. 

>broder daniel - shoreline       > pain of salvation - undertow

20140527

let me go                 
        gravity gets us all
 just thought you should know
in tomorrow's morning light                 
           things will look a lot less frightening
好きだった はずだった いつだって声が聞きたくなるほど
それなのに 手が届く先の君が 見えなくなりそうだ

((en mä tiedä))
hetken jaksaa kai elää, hengittää
kesäyön kaunista taivasta, puhdasta

kunnes
se on täynnä taas teräväreunaista kaipuuta
kovaa pintaa vasten silmäluomia.
tänään sataa
...
rauhassa nyt, ihan hiljaa

20140524

luuletsä et mä oon huvikseni näin sekaisin?

"oli päivät niinkuin lentohiekkaa, joka pikkuhiljaa vähän kerrallaan
minut syövereihin sai, ja sitä pelkään tottakai, kun ei tanssia voi pakkopaidassa"
ja öisin en saa enää unta. istun vain pimeässä jossain sängyn reunalla ja kuuntelen kuulokkeista
korvia särkevän kovalla suomipunkkia. toivon olevani edes elossa jos en osaa olla mitään muuta.
nyt kello on 3:29 ja ulkona on jo aika valoisaa. linnut laulaa ja silmäpusseilla vois päästä ennätyskirjaan.

20140519

if you could colour me it would be darkest blue                                       
                                    give me another change, i love you more than in the past           
tahtoisin oppia taas tuntemaan
niin että se pakahduttaisi onnesta, 
riittäisi
tahtoisin hypätä pudota lentää
sukeltaa
olla pakenevia kuplia veden pinnan alla
jalat kevyinä vasten syvää turkoosia.

20140514


ikävä iltaisin auton penkillä, kaupunkien valomerissä, pimeässä ja tyhjässä asfaltissa kiiltää loputtomuuden katkoviivaa
sade hakkaa ikkunanpielissä, pidän kädet ilmassa harmaan hämärässä huoneessa. vain mustat siluetit. puoliksi unessa.
hankaa seiniä katkonaiset hengitykset, sykkivät suonet. luen itseäni kuin psykologian kirjaa ja lupaan taas en ole katkera.
lainaan sille kasvot, hymyn ja luonteen tv-sarjan fiktiiviseltä henkilöltä. äänen sille otan eräältä suomalaiselta laulajalta.
äidin valokuvakansioista kaivan pari kuvaa muistuttamaan. osaan puhua siitä ääneen kai ainoastaan humalassa.
"ei osoitteita numeroita ei mitään, sanot turha on niitä enää vaihtaa. kun näissä kylissä asuu ja kulkee näitä teitä,
niin ei kirjeet mua voi tavoittaa. ja mä en mistään sulle mitään tahdo kirjoittaa, sun täytyy itse tulla katsomaan.."

20140513

tell me baby what's your story, where you come from...

                                               ...and where you wanna go this time.
                                          you're so lovely, are you lonely? giving up on the innocence you left behind.
oli miljoonan vuoden univelka ja Ranska. kauniita kujia, lämpöisiä iltoja ja uusia ihmisiä. piknikillä viintä ja patonkia.
pieniä kyliä, kirkonkelloja, vuoria. yökävelyllä varmaan koko maailman valot alapuolella. viinipeltoja, vihreitä metsiä.
                                                     loputonta matkaa ja odotusta menemistä näkemistä istumista valvomista vierasta kieltä
                                                  yksinäisiä öitä ahdistusta väsymyksen luomaa pelkoa ikävää harmaita sadepisaroita bussin kylmässä ikkunassa mut
olihan se kai sen arvosta. loppujen lopuks aika tosi hienoo.          

Colmar, France 5-10.5.2014

olen myös nykyään täysi-ikäinen. en aikuinen kuitenkaan. aamuöiset viestit itkettäähymyilyttää. tiskasin vihdoin homeiset tiskit ja kaivoin esiin kukkamekon. 

20140512

aika ei paranna
näin sinusta taas unia
  itkettää aamuisin

verhot ovat kiinni
minä en nouse on liian harmaata
ja tyhjyydessä soi
saksofoni ja sun askeleet
   miks ihmisten pitää lähteä?

syksyiltoja kaupungin katuja
väritän tätä tyhjyyttä
sillä ruostuneella punaisella.
   ehkä mun pitäis antaa jo olla
unohtaa.

yritän hengittää kun aika hidastuu
tuulee läpi mut en mä tiedä.
me oltiin iltaseitsemään kestäviä aamuja
ikkunalaudalta katseltiin päivien kuluja
   ja sä oot yhä aina vaan ja edelleen
   siellä tupakan tuoksussa

miksi
on niin tyhjää


mä oon kadottanut sen kaiken.

20140422

and in this way wish away each day

"follow me down to the valley below, you know
moonlight is bleeding from out of your soul
come to us, Lazarus, tt's time for you to go"
kaikkialla on kuumuutta ja valoa nälkäinen mieli on sekaisin happi loppuu ja huimaus tasaantuu kiinni lattiaan pam
harmaissa kaihtimissa valon taitteet naks ja yhtäkkinen ikävä sitä jota halasin liian monta kertaa kaisaniemen puistossa elokuussa (ollessani aivan liian vähän selväpäinen). se sanoi kaikki menee hyvin ota paljon äidinkielenkursseja. silloin
2011 se sanoi älä pelkää tulevaisuutta. äsken ajattelin mukulakivikatuja kerrostalojen kattoja sillankaiteita tukholmaa.

20140421

fade out, fade out and vanish


sielu repeytymässä seitsemään osaan. käsivarteen piirretty merkki kuolemalta varjelemaan. 
nukahtanut taas käsi kädessä. joku vartioimassa hetken turvallisuutta. sininen saapuu silmien takaa. kadottaa. edellisinä öinä laskenut syttyviä tähtiä yötaivaalla. nyt nukahtaa hämärään. aamulla herää ensimmäisen kerran jo ennen auringon säteitä. myöhemmin kaihdinten väleistä se oranssi tuntuu vain tyhjältä. puihin on ilmestynyt yhdessä yössä enemmän vihreää. päivällä kuumuus ulkona saa ajattelemaan paahtavaa asfalttia paljaissa jaloissa ja loppukesän lämpimiä kaatosateisia öitä. iltapäivän tyhjässä talossa väärät ajatukset tunkeutuvat kutsumatta sisään. tahtoo pinnan alle. kyllä ne siitä kohta hiljenee riipimästä korvakäytäviä. valo himmenee ikkunoista. aina vain seuraavia öitä, seuraavia tyhjiä aamuja. loputtomuuksia. pitäisi kai selvitä
taas siihen seuraavaan. tyhjään. pitäisi myös siivota havunneulaset lattialta. (ne metsäretken tuliaisina tulleet.)
nick caven o children ja lämpimän värinen tanssikohtaus kaiken kylmyyden keskellä saa aina itsekin itkemään ja hymyilemään. kaipaa vain jotain niin paljon ja samalla ei mitään. sitä tiettyä hetkellistä valoa ei osaa edes selittää. (harry/hermione deathly hallows)

20140417

that first step you take is the longest stride

Risteyskohtia. Ja ristiriitaiselta se tuntuukin. Samaan aikaan luovuttamiselta ja toisaalta sotaan ryhtymiseltä. Enkä osaa kirjottaa siitä. Se on vähän sekavaa. Sitä ehkä tietää mikä suunta olisi oikea, mutta tietää myös joutuvansa taistelemaan. Se pelottaa. Kolmentuhannen kyyneleen jälkeen sitä päättää joko nousta tai pudota. Minä en tiedä kumpi tarkoittaa kumpaa. Päätän silti ehkä kuitenkin olla taistelija. (jooko jooko voinko omistaa sit myös jousipyssyn ja ratsastaa sudella ja olla tosi cool?)
Päätin myös laittaa tähän liian monta söpöä wasteland-kuvaa viime kesältä koska minun ei tarvitse kertoa miksi.
Mietin sopimuksia ja lupauksia ja sitä kuinka en tiedä uskoisinko vai nauraisinko. Kai minä jumitun vain olemaan,
itkemään kaupassa ja laulamaan puoliääneen vahingossa kadulla. Loppujen lopuksi halaukset ja ääneen puhuminen 
tuntuvat pitkästä aikaa paremmalta kuin kai koskaan ja kaikki väsyttää mutta voisin silti käydä taas koulussakin.

20140406


teekupin pohjalla vihreät mujut liikkuivat katkerasti edestakaisin hänen ottaessaan aina uudemman hörpyn.
se oli kai kahdeksas kupillinen sitä keltaisen vihreää litkua tänään. mikään muu ei tuntunut enää oikealta,
vaikka hän yrittikin karistaa sen kaiken mielestään. sen ei pitäisi olla enää niin, ja hän tiesi että olisi tullut aika
päästää irti. tästä lähtien hän ei  enää antaisi valtaa niille typerille vaaleansinisille ääniaalloille pään sisällä.
ei. entä jos sekään ei olisi okein? entä jos sekään ei muuttaisi mitään? hän kuvitteli mielessään haaleita viivoja kietoutumassa ihon ympärille kuristusotteeseen. sitomassa käsiä selän taakse. solmuja.
ei. ei. sulkisi silmät. sulkisi silmät nyt, nyt. mutta sekin sattuu. saa kyyneleet valumaan silmänurkista.
niin, hän oli kai lyönyt kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. joka kerralla aina vaan lujemmin. jollain oli kai täytettävä ne suuret mustat aukot, kuilut itsensä ja maailman välillä. rikottava seinämiä ja räjäytettävä niitä solmuja auki. hän oli lyönyt kunnes sekään ei enää tuntunut miltään. jäljellä oli ollut vain yön punainen taivas, parvekkeen kylmä lattia ja tupakan tuoksu. minkä sille mahtoi että sekin tuoksui väärältä. tai ei, ei väärältä, menneisyyksiltä vaan. onneksi nyt oli päivä. sateisen harmaa ahdistava kevätsunnuntai. se oli kuitenkin parempi kuin ne seinät jotka syövät yksinäisiä sieluja öisin sisäänsä.

hän vaihtoi hieman asentoa, kun kova lattia tuntui syövyttävän nilkkojen luut puhki. hän ajatteli paljaita jalkoja heinikossa, ja viikko sitten aurinkoisena päivänä humalassa kirjoittamiaan sanoja. silloin ulkona kevään tuoksussa istuessaan heinikossa ja ajatellen vain ikävää. tuntuu kuin ikävä olisi ainut asia mitä hän osasi ajatella. hän ei enää edes muistanut miltä tuntui ilman sitä. hän ei muistanut enää miltä tuntui elää nykyhetkessä. menneisyys oli ottanut hänestä vallan jo monia vuosia sitten. kai siitäkin pitäisi jotenkin osata päästää irti. hän kyllä tiesi sen. sitä hän ei vain tiennyt, mikä teki siitä niin helvetin hankalaa.

hän ajatteli edelleen paljaita jalkoja heinikossa. vihreän teen mujuja kupin pohjalla. kohta olisi kai kesä ja hän lupasi itselleen olevansa nyt valmis. kaikkea ei saisi auki hetkessä kuitenkaan, mutta ehkä kesällä se kaikki tuntuisi jo helpommaalta. hän tiesi jossain aina odottavan taas sen suuren mustan tyhjyyden, joka alun alkaenkin oli saanut ajattelemaan loppuja, tarinan päätöksiä. sen tumman voiman joka vieri pään yli junaraiteita ylittäessä. mutta ehkä tällä kertaa. ehkä tällä kertaa hän saisi sen pysymään poissa. niillä solmuilla sitoisi sen suuren mustan vääryyden suun kiinni niin, ettei se enää voisi kuiskia korviin vääriä sanoja.
niin. tarvitsisi kai vain luottaa. uskaltaa.


metsässä oli sateen jälkeen tumman sammaleen vihreää. siellä kävi päivä päivältä vain keväisemmäksi. neljä viikkoa sitten siellä oli ollut vielä harmaata lunta. kävellessä kengät olivat kastuneet, tai oli ollut vain liukasta. nyt metsä tuntui jo hengittävän. hengittävän sisäänsä elämää. pikkuveli vihelsi lintujen kanssa vuoropuhelua, ja sitä kuunnellessaan hän tajusi sen. nyt tai ei koskaan. ja vastaus oli nyt.

20140330

mä kuuntelen vaan sir elwoodin hiljaisia värejä kynttilöiden valossa
eilen oli aurinko, sininen taivas ja päiväkännipäivä keskellä koeviikkoa
tänään 4 kuppia kahvia, 9 kuppia teetä ja turhan paljon kyynelnestettä
mä olen liian väsynyt mutta liian valveilla enkä oikein enää ymmärrä.
en biologia nelosta en historiaa enkä koko elämää. anteeksi.
tänään kukkakaupan aukinaisesta ovesta tuoksui lapsuuden kesät.
samaan aikaan ulkona aurinko kulki pilvien taakse ja alkoi sataa räntää.
höyryveturin päällä istuin niinkuin mikään ei olisi koskaan muuttunut.

(toisen kuvan törkeästi pöllin ja au on söpö)

20140315

But I'd rather be working for a paycheck than waiting to win the lottery

mä hukun ja katoan edelleen joihinkin toisiin keväisiin. kauas. etsin uskoa itseeni vanhoista kirjeistä.
haluan kirjoitaa ihmisille joiden tahtoisin uskovan itseensä ja avoinna oleviin mahdollisuuksiin. elämään.
haluaisin halata kun en saa aikaiseksi sanoja enkä usko aina itsekään. yritän kasata jotain todistamaan
sulle kaiken ja piilotan virheitä harsojen alle vain koska mua pelottaa. piilotan sinne vain jotta muistaisin.

and my body's weak, I feel my heart giving up on me.
juostessa tuntuu kuin joku sahaisi sääriä poikki mun alta. mutta vaikka kipu hakkaa mua en silti lopeta.
kävelen ulkona vain tunteakseni joitain tuoksuja ja niitä samoja harhakuvia. nähdäkseni ne iltaan syttyvät tähdet.
en osaa enää kirjoittaa enkä oo osannut kai enää pitkään aikaan. kevät paistaa valoaan ikkunoista sisään
ja sille hymyilevät ihmiset saa joskus itsekin hymyilemään. mietin olenko muistanut sanoa kiitos.

20140220

the sun, it rises slowly as you walk

käännyn pois halauksesta ylittääkseni suojatien ja
yhtäkkiä kaikkialla ympärilläni on syksy
kuivaa asfalttia ja ihmisiä kulkemassa päin näkökenttää
kylmä tuuli valuu poskilta kaulaa pitkin mun sisään
ja -2 astetta tuntuu jäädyttävän kyyneleet kiteiksi

se ei ole viime syksy vaikka kuulokkeissa soi richard waltersia
se ei ole mikään se on vain kuivaa ilmaa liian lähellä hengitysteitä
vaihdan musiikkia ehkä nyt onkin vuosi 2012 tai en ole varma
ehkä olemme kaiteella istumassa suuren kaupungin valojen yllä
ja on syksy-yö ja mulla on vieras takki päällä ja sä poltat tupakkaa.
deep purplea, kingston wallia, babyshamblesia ja the kookseja.
nyt on päivä
asemalaiturilla ihmiset juoksee ja mietin ehkä nyt onkin
toissavuodesta vielä edellinen ja alkusyksyn kuuma aurinko
helsingin kallio ja ihmiset ja mumford and sons huutamassa kovaa
meidän pienissä sieluissa ja ja paljaissa jaloissa. mitämitämitä
mitä nyt. mitä mä ees teen?
en osaa mennä kotiin.

ehkä nyt on kevät
10, 11 tai 12. joo.
tai ehkä
ei ole enää mitään.

20140119

varjokuvateatteri

Koska aamuisin keittiön ikkunasta näkyy illuusio keväästä ja verhot avatessa olen seinillä vain varjokuvia. 
Mä en tiedä mistään enkä tunne mitään mutta ainakin on kaunista. Yksi sanoi että kauneuskin on tunne.
On lähinnä auringonlaskuja ja kylmää valkoista, ja kaikki on niin kaukana. Kaukana tuntemattomassa
menneisyyksissä ja tulevaisuudessa. Harsoa. Kaikki on kaunista, halpaa, halpaa kopiota. Muiden muistoja.
Voisin nukkua kolme kuukautta suoraan ensi kevääseen tai vaikka 21 kuukautta ajassa pois taaksepäin.
                                                                                                               
You walk along the stream
your head caught in a waking dream.
                                                                                                                                                            Your protector's coming home.
                                                                                                                                                            As you lay to die beside me, baby,
                                                                                                                                                                on the morning that you came,
                                                                                                                                                                             would you wait for me,
                                                                                                                                                                                                 the other one,
                                                                                                                                                                               would you wait for me?

20140115

jossain lähellä aika odottaa pysäyttäjää

"Hei älä säikähdä sun ääntä 
Se kaikuu takaisin seinistä 
Mulle sun laulu on kauneinta"

radiosta alkaa pariisin kevät
   käännän ääntä vähän kovempaa
vaikka kylmät väreet nuolee niskaa

"Näen sinut kauneimpana lintuna 
Ei häkin ovi oo suljettuna 
Oot siellä omasta tahdosta 

Mut jos sä päätät uskaltaa.."

     ehkä joskus pääsen eroon tietyistä sanoista mielen perukoilla.
     katseista askelista käsistä                     kasvoista maisemista                 päivämääristä.
aikaa aikaa aikaa ja numeroita
               nyt vain annan itseni tuntea sitä kieroa hullua putoamisen tunnetta,
        kylmiä väreitä muistojen                  lokeroista.
              mikä siinä on

"Minä odotan 
Otan sinut syliin"

tämä on ihan väärä osoite ihan väärä paikka  
 pistää näitä sanoja
   en osaa sanoa täällä enää mitään 
                       sanoja sanoja sanoja.

piilossa viimeisellä rannalla.



ps. lukekaa tätä! blogia koska se on ihan mahtava!! vähän enemmän ja parempaa luettavaa kun täällä.
(muistan kun joskus aikoinaan olin blogin neljäs lukija mut mahtavaa että tuo hieno blogi on nyt kartuttanut lukijakuntaansa :---))

20140102

mä en tienny miten pysähtyy, nauttii hetkestä. mieli teki omat esteensä.

vaikka yritin ei aika pysähtyny viisareissa roikkumalla             
on meil vaan tää yks maapallo mut katso kuin me sitä kohdellaan. niinku pirinisti yksiöönsä; paskaks vaan ja palamaan.
kun pitäs herätä niin apinat nukkuu. katsoo tositelkkarii ku paskaansa hukkuu. ei jaksa mennä edes äänestämään
"kun ei politiikka liity mitenkään niiden elämään".
 
 tässä vaan jotain sekavia pikseleitä joulukuulta               
vähän mun tähtitaivaskolosta silloin ku ei ollu tyhjää.              
aina silloin kun oli ihmisiä ja ehkä välillä rappioo.