20131026

I guess it's time I run far, far away; find comfort in pain

"Niin, näkyi valkoista.
    Tuntui kuin koko maapallo olisi pukeutunut lumeen. Vetänyt sen ylleen kuin villapuseron.
 Radan varressa jalanjäljet olivat upoksissa säärtä myöten. Puita verhosivat jäähuovat.
Kuten arvata saattaa, joku oli kuollut."
 
Tuntuu hautajaisilta. Päivät ovat valkoista puuteria, et erota mitään mistään. Ja siihen kaikkeen värittömyyteen sataa harmaata loskaa, tuulta eteenpäin rämpivien ihmisten kasvoille. Liian valoisaa ja liian tyhjää. Liian valkoista. Ihmiset mustissa vaatteissaan kadulla. Tuntuu hautajaisilta. Tuntuu kuolemalta. Ehkä odotukselta. Kaikki hidastuu. Tähän aikaan niin moni asia kuolee. Ja kuolema ei ole mustaa. Se on liian hiljaista ja valkoista. Se on lumisadetta, silti niin märkää, kastelee kengät ja hiukset. Katkaisee hengityksen.           >>Kukaan ei puhu mitään >>
Vihdoin torstai-iltana joku avaa suunsa. Ihmisiä. (humalaa) Minäkin päätän puhua, vaikkei se olisikaan järkevää. Mutta enää ei ole valkoista, ei liian puhdasta, liian hiljaista. Ei ole väliä muotutuvatko sanani oikein. Annan olla. Juovutaan.
Ja kun lähden, yö on mustaa ja oranssia. Sumuista valoa, vesipisaroita ja liian paljon askelia. Ja minä kävelen, juoksen.
Ei jaksa hidastaa, ei saa vahingossa hidastaa. (hengästyn).    ..Ja joissakin puissa on vielä lehtiä. Oranssissa valossa vanhoja vuosien takaisia hetkiä. Minä olen nähnyt taas painajaisia. Unet vievät jokaisen ihmisen mukanaan, eikä niihin koskaan pitäisi jäädä. Minä olen nähnyt taas liikaa unia. Sinä olet nähnyt.


Hitaasti se kasvaa jossain syvällä, Katkaisee taas hengityksen. Sade kastelee hiukset, kyyneleet pyrkivät ulos. Jos vain tuntisin jotain.  ..Mutta kaikki on kuivaa. Ilmavirtaa. Ja yö on niin sakeaa, mustaa ja sumussa. Kurkkua kuristaa. Oranssit lehdet ovat jo valuttaneet värinsä katuojiin. En jaksa kävellä mutta jalat liikkuvat, sekunnissa kilometrejä, käsi kiinni kädessä.. Ja minä haluan tuntea jotakin, minä haluan tuntea jotakin. Minä niin haluan nyt tuntea jotakin. Olenko enää elossa? (jos tuntuu kerran hautajaisilta). ..mutta ollaan taiteilijoita..  >>Maalataan taivaanranta tummanpunaisella>>

kuva Seilan  projektista jossa klovneilin.

20131016

but i talk in my mirror, to the stranger that appears..

Kauppareissu lähikauppaan kestää tunnin. Seisoskelen kymmenminuuttisia eri hyllyväliköissä tuiottaen tyhjästi värikkäitä tavaroita ja ruokia. Myyjät katsovat hämmentyneenä, varsinkin se yksi joka aina epäilee minua varkaaksi. En keksi mitään mitä haluaisin. Jotain täytyy silti saada. Musiikki ei tunnu miltään vaikka samaan aikaan se tuntuu huhtikuulta. Ja katseeni osuu mariannekarkkeihin, joita yhtäkkiä muistan syöneeni luvattoman paljon vuonna 2011. Jatkan silti harhailua, tyhjää seisoskelua. Loppujen lopuksi mukaan lähtee purkillinen ananasta. Myyjä katsoo minua edelleen hämmentyneenä. Tungen purkin taskuuni. Jalat painaa.
 - Kotimatkalla pysähdyn keskelle pimeää kävelytietä istumaan. Kulutan kylmällä asfaltilla minuutteja, ja kuulokkeissa vanhoja kappaleita. Ohikulkijalta katse. Yritän saada kiinni jostain joka on valunut aina vaan kauemmaksi. Ne ovat kuin jonkun muun muistoja. Pintapuolista. Kuin olisin kuplassa. Olen unohtanut jo senkin että lupasin itselleni etten unohda. Ja minusta ei jaksa tuntua miltään, vaikka tiedostan sen tuntuvan aika pahalta.
Ja ne lasinsirpaleet pysyy mun unissa. Repii rikki käsiä ja jalkapohjia. Ja se tyhjyys pysyy mun ruumiissa, täyttää kylmällä ilmalla, joka virtaa keuhkojen lävitse ja selästä jalkoihin. Se puuduttaa jokaisen solukon tunnottomaksi asti, kunnes joku pistelee tikareina, tai ehkä niinä lasinsirpaleina, mun ruumiini valkoista kuorta.
Vaikea hengittää, sormet tärisevät, kun ajattelen mitään, tai lähinnä vain sitä, kuinka en onnistu saamaan enää kiinni. Kuinka mikään ei tunnu samalta.
Inspiraatiot ja motivaatio pysyvät edelleen poissa. Päänsärky ja nälkä iltapäivisin täällä. Pitävät jotakuta kiinni päivissä. (älä laske niitä, älä laske aikaa, se ei kannata. älä ainakaan takaperin.) - 
Silti, nyt minun pitää olla vahva. Pitää pysyä kasassa vaikka jokainen katu särkyisi alta. Pysyä. 
Sillä kaikella elämänenergialla (jota minun sanoivat niin paljon omistavan - kaksi vuotta sitten) 
minä vaikka revin sen pahan olon irti sinusta.
Sä olet jotain helvetin tärkeää. Kuin heti alusta asti joku asia sinussa, joka sai luottamaan, joka huusi että
sä olet jotain niin hienoa, sä et satuta mua, kuin se olisi hehkunut sinusta. Etkä itse kai edes tajua.
On olemassa asioita, joita kukaan ei voi ymmärtää. Ei voi tajuta sitä mikä saa sut painumaan kaksin kerroin,
tai sitä mikä saa sut haluamaan kadota. Ja nämä sekavat lauseet eivät koskaan tule kuulostamaan juuri oikeilta, 
mutta kai yrität silti tajuta. Ota niin paljon aikaa, niin paljon aikaa irti maailmasta, kuin sun ikinä täytyy.
                   Light  up , light  up  -  as  if  you  have  a  choice
                       even  if  you  cannot  hear  my  voice
                     I'll  be  right  beside  you ,  dear .
kuvat muuten c Venla. ja bloggerilla on joku hirvee tarve muuttaa kaikki kuvat pikselimössöks--

20131012

And I may be foolish to fall as I do


näissä päivissä ja ohilipuvissa hetkissä, näissä ajatuksissa ja minussa,
on jotain tyhjää. jotain kummallista kaipuuta. se on kaivertanut kolon.
that  there,  that's  not  me
minusta puuttuu jotakin. tunnen sen tunteen mahassa, se repii sisäpuolelta.
tyhjyys näissä oransseissa syksyntuoksuissa päivissä. sumusateisissa aamuissa.
mihin kaikki katosi?
in a little while / I'll be gone / the moment's already passed / yeah, it's gone.

20131010

oh i will become what i deserve

I’ve shivered out a thousand thoughts of you
                                          And no one else
               I found the weight of words to be too much
         And not enough -somehow

 I’m tethered to the ground you left me on
I sleep it away                                                            
        ei saa aikaiseksi  sanoja kuvia lauseita katseita hymyjä järkeä tunnetta. ei saa aikaiseksi   kuin suttuja paperit ja vihot täyteen. vain laulujen sanoja ja katseita pisaroita juoksevaan ikkunaan, vaihtuvaan maisemaan, pienoismallikaupungin oransseihin puihin. ei osaa olla vaan täytyy paeta.
juosta, kävellä halki liian nopeiden minuuttien, puistojen märkien lehtien, ja leikkivien lasten äänten päiväkotien pihoissa. ottaa toinen juna, olla myöhässä, tai ehkä ajoissa,  miten vaan. (riippuu päämäärästä.)
                                                  eilen päälle tippuivat aamulla kaatosade ja viimeiset lehdet. silti minä jaksoin olla.
                                        tänään oli niitä toisenlaisia päiviä, kun oli ihan helppo olla. yrittämättä olemista. vapaasti jopa väsyä.
 sinua minun ei tarvitse paeta.
           tuntea kipua iloa hulluutta väsymystä pelkoa suttuja paperilla vesipisaroita aurinkoa toivoa katseita musiikkia ja sumuisia peltoja.
                                                                                                    sinä, ihminen
                                       I've been worryin' that my time  is a little u n c l e a r
                                                 I've been worryin' that I'm losing  the ones I hold dear
                           I've been worryin' that we all, live our lives, in the confines of  f e a r