20130626

ja miten käynyt on sen vanhan katusoittajan?

Hän runojansa kirjoittaa
kuu pienen huoneen vain hopeoi
Hän ehkä naurahtaa
kun jokin vanha laulu radiosta soi
Hän hetken unelmoi

~katso tähtiä tänä yönä
ja sä tiedät missä mä olen.
kuuntele kuuta, ystävä, tänä yönä
ja mä tiedän että kutsuni kuulet~

oon ollu perkeleen kusipää luulen
tai siis yhden asian suhteen ainakin
kun oon saamaton ja vaikutan välinpitämättömältä
tai kun muhun iskee ihan helvetillinen ujous
ja en osaa olla ja hävettää
ja sit en ees
vastaa puhelimeen.

huoh pitäis nyt oppii olemaan. olla olemassa.
olla olemassa ihan loppuun asti ja olla olematta
itsekäs. vaikka en mä sitä ehkä ole tai siis öö
anteeksi.

20130619

miksi sumuisilla pelloilla yöllä
paljain jaloin
on aina niin kylmä
ja valkoisia perhosia


ja yön pimein hetki
ei ole edes hämärä.
autiot ovat kadut
ja vesilätäköissä heijastukset.
juokse juokse juokse




patjoihin jesaria ja musiikit täysille,
aamulla kahvia ja tupakkaa.

odotin niin kauan
mun löytöretkeilijä,
se olit aina sinä.



puhelimessa äiti mainitsi mulle,
että mun ääni kuulostaa taas valoisalta.

20130613

kurjenmiekkoja juhannusruusuja

ulkona sataa. peltikattoon sama ropina. sama huone ja sama väsymys. olin välillä poissa ja poissa myös minusta. taas kerran ulkopuolella. silti tunsin jaloissani kylmän, silti näin kun joku söi minua sisältäpäin. mikään ei ole selkeää mutta joskus kun kaikki on sekaisin, on helpointa vain pakottaa, pakottaa itsensä liikkeelle. niinkuin silloin, kun järvi oli todella tyyni ja kylmä, ja sen pinnassa oli sumua. ja oli yö ja olin uinut todella kauas. ja niinkuin äkkiä vain tajusin, olisi uitava nopeasti takaisin, koska olin tullut niin surulliseksi. oli päästävä pois, takaisin rantaan. ennenkuin olisin liian surullinen, liian kylmä. ennenkuin antaisin itseni kadota.
en vain halunnut, en vain halunnut romahtaa siihen, sumuiseen tyyneyteen.
ja lupasin eräälle ystävälleni ihan vuoden alussa, että ne pysyisivät vain ajatusleikkeinä. ajatusleikkeinä lopusta. 
nyt en enää tiedä, kun kaikki on epäselvää. jospa lopussa elämä tosiaankin valuu silmien ohi, kuten sanotaan. 
mutta se valuu jo, se palaa muistoina pintaan. silmien ohitse kaikki pienimmätkin hetket, yksityiskohdat päivistä 
jotka kuluivat merkityksettöminä ohitse, kun katsoin vain vierestä. ja päivistä joissa olin itse kiinni, olin vielä mukana. 
se kaikki alkaa pyörryttää enkä enää tosiaan tiedä. lopun alku oli aikoja sitten, vaikka ehkä lupasin, ehkä lupasin pitää kiinni. 
en tiedä enää. mutta tajusin jo silloin, ja paljon sitä ennen. tajusin hävinneeni. zugzwang.
ja välillä, joskus harvoin kuitenkin. saan huomata, että ehkä on jotain vielä, jolla pitää kiinni. joka pitää kiinni minusta. pakottaa uimaan takaisin vastarantaan. vaikka tiedän että joku syövyttää minua, en saa enää otetta ajatuksista. tiedän, se kaikki valui ohi aikoja sitten. silloin jo tajusin, kuin enneuni. niin, vaikka lupasin. mutta kerron, onneksi joskus on jotain, joku, jota ottaa kädestä. se on kauniita hetkiä, jolloin kyyneleet eivät ole epätoivoisia vaan hymyssä kiinni, ja humaltumisessa onnesta. se on hetkiä jolloin mikään ei valu, vaan se virtaa niinkuin sen kuuluukin. se on hetkiä jolloin kaikki ymmärtävät toisiansa. se on hetkiä täynnä naurua, tai paljain jaloin yöllä. se on se joka pakottaa juoksemaan perääsi.
ja kuvista tosiaan, olin mökillä ihan kenenkään ulottumattomilla. ehkä se on joskus hyvä,  joskus kai ei jos 
tuntuu yksinäiseltä ja eikä kukaan oo sun ulottuvillas. ehkä silloin voi lukea saman kirjan viidennen kerran.

20130608

kolmen illan varietee

ja miksi sä sitten aina siitä seuraavana aamuna
vaan heräät joskus kaheksalta? kahen tunnin yöunilla.
(miksi sä heräät niin aikasin siihen aamuun?)
..tai ehkä jos oot onnistunu lopetteleen ajois
ja käymään nukkumaan
ehkä jo kahelta
ni sit sä heräät 'aamulla' neljältä. 
ja kaikki mitä sä voit vaan, on kattoo ku on jo niin valosaa.
aurinko nousee. täst tulee taas niitä kuumia päiviä.
ja oot edellee sekava ja kaikki pyörii mut aamu vaan tulee
enemmän ja enemmän
ja ihmisiä kaduilla koko ajan enemmän.
se vaan tapahtuu
ku yö menee pois. joku semmonen yö
mis on niin paljon sanoja ja fiilinkei.
uus päivä nousee.

ja se on näitä aamuja, parveke ja hämmennys,
tai sit se on sörnäisissä jossain vanhassa kerrostalossa
kutoskerroksen ikkunalaudalla 
(sieltä oli ihana tarkkailla sitä maailmaa)
tai sit se on talvinen aamu kuistilla  ja tupakansavu.

mut se on uus aamu. ja se on aina yhtä outoa.
ja monesti et pidä aamuista
~hyi taas yks uus päivä
tai ehkä pidät vähän, mut et ikinä tiedä. 
ja aamut tuoksuu aina joltain.
hyvät aamut tuoksuu siltä et sä vaan
tiedät. (vaikket oikeesti mitään)

ja mä tiedän et täst päiväst voi tulla yhtä hyvä, kun naurut parvekkeella
~josta nyt roikkuu kaiteen yli peittoja~
koska tänään tapahtuu jotain mukavaa. päätin.

20130605

cause in this life you must find something to live for

 Cause when the darkness comes a callin',  you'll go back to where you were before.
Cause this life is as fragile as a dream,  and nothing’s ever really as it seems...
pari ihan asiaankuulumatonta kuvaa. ja tosiaan joo. oon jumissa täällä.
jumissa kans ikävässä. ja pitäis varmaan vaan.. ottaa ja lähtee, uskaltaa.
koska varmaan ihan itteni takii oon jumissa, en uskalla en uskalla.

ole rohkea, uskalla pudota. uskalla lähteä, uskalla kertoa.
miten sanotaan oikeat sanat? miten maailma edes toimii?
pitäs nyt siis hetkeks varmaan vaihtaa maisemaa, luottaa.

mut joka tapauksessa niin, lupaan nyt yrittää. yrittää yrittää uskaltaa.
edes jotain. edes jotain pientä. hhh kyllä se tästä menee.
~aina kaikki menee johonkin suuntaan~

ja yks tärkeä sanoki mulle et "se tekee hyvää joskus uskaltaa, usko pois"
ja kai mun täytyy uskoa sitä, se on näitä tärkeimpiä. mut oon vaan vissii pelkuri.