20130418

Sininen on valo katulamppujen



Mietin kuinka ihmiset aina sanoo
et ne tahtois vaan astua randomiin junaan. kauas kauas kauas. kysy keneltä vaan, "joo kyl haluisin". mut kukaan ei ikinä tee niin, kaikki pelkää menettävänsä. "kadottaa kaiken" vois olla aika vaikeeta. on ihmisiä, joilla on siitä kokemusta. "halusin kai alottaa alusta. mut en mie ihanihan alusta tarkottanu alottaa. sehän meinais että joutuisin luopumaan kaikesta mitä minulla on. tärkeistä ihmisistä jotka pitää miut pystyssä." ....ja nyt mä tahdon istua vaan siinä asemalla, piirtää lintuja taivaalle ja sun uniin. ja mä en tahdo nousta siihen johonkin junaan. Pois. en tahdo nousta siihen, joka vie vaan kauemmaksi. meidän ei ole tarkoitus alottaa alusta - erillään, yksin. ei elämässä ole merkitystä silloin. -jokainen tietää, että joskus täytyy ottaa se joku tuntematon juna. ehkä koettaa merkityksen rajoja. tai aina voi odottaa, ikuisuuden, antaa ajan lipua, valua ohi. kivunpelkoa. ehkä se juna on parempi. pois pois. tuntemattomaan. toisten tähtitaivaiden alle.- ...mutta kuka sanoo että se pitäisi kestää yksin? loppujen lopuksi, se on vain mielen pirstoutumista. yksin, yksin on ainut muoto olla. Mutta eikö meidän telepatia oo melkein lähellä yhteistä, suurin ymmäryksen olomuoto. tiedän että meidän 'yksin yhdessä' on ainakin enemmän kun mikään muu tässä maailmassa.
ja minä istun asemalaiturilla, istun sateessa asemalaiturilla. piirrän lintuja, vapaita sieluja. istun, enkä nouse siihen junaan, en ilman sinua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

kerro kerro kuvastin