20141123


tää on kymmenen tikkua laudalla
me ollaan piilossa viimeisellä rannalla



eikä kukaan meitä enää etsi                                                                                                                                        

tää  on  tyhjä  ja  loputon  leikki                                                                                         





                                                                                                 ja vain tuuli kuiskaa:

                                            "kaikki pois piiloistaan"

20140725

from the moment we are born, we begin to die.


jokainen tarina päättyy johonkin. minä en uskalla useimmiten edes aloittaa tarinoita-
en luota että niistä tulee hyviä ja täysiä, niinkuin minustakaan.
jätän tyhjiä sivuja joita hypätään yli, en vaivaudu selittämään
en uskalla - enhän minä osaa, ja väitän ettei lukija edes ymmärtäisi.
(tai ehkä pelkään että ymmärtäisikin? minä siinä menettäisin jotakin. paloja itsestäni.)
(vai antaisinko enemmän? olisiko se arvokasta, merkityksellistä edes?)
en ymmärrä miksen uskalla aloittaa tarinoita
miksen osaa täyttää niitten tyhjänä huutavaa sinistä sanoilla.
minulla on kuitenkin paperille kirjoitettuna monia valmiita loppuja.
koska kai jokainen tarina päättyy johonkin.
valitsisin vain yhden niistä, sille vielä ajankohdan. lopetuksen. pisteen.
viimeisen luvun voisin yrittää kirjoittaa.
kertoa siitä kuinka aurinko on juuri nyt punainen ja pyöreä
keittiön avonaisesta ikkunasta sisään valuva
-ennenkuin sekin kohtaa tarinansa päätöksen
(vain kirjoittaakseen uuden luvun huomenna?)
tai kirjoittaa siitä kuinka silmien takana on vaaleansinistä utua
taivaat ovat iltaisin öisin aamuisin niin helvetin kauniita
ja ensimmäiset mieleentulevat sanat ovat aina
                        junarata   ja
                 sähkölinjat

pitäisi ottaa käten kynää ja paperia.
niin, ja valita yksi niistä lopetuksista, alleviivata.
kirjoittaa viimeisen luvun verran
(aurinko on enää puolikas ja niin polttavan punainen)

tai ehkä
pitäisi uskaltaa kirjoittaa täyteen ne tyhjätkin sivut.
mutta en edelleenkään tiedä
uskalla.

on jäljellä enää vaaleanpunaiset pilvien reunat
pikkuhiljaa violetista siniseksi
ne kaipaavat, vajoavat
(vähän kuin ne itseluodut avaruudet iholla)

20140708

what have we done to our lives?


(we could've been anything)
oh it's in the air at night 
there is a wind coming in 
the day is dying 
oh it's so beautiful.
"The tragedy of this world is that no one is happy, whether stuck in a time of pain or of joy. 
The tragedy of this world is that everyone is alone. 
For a life in the past cannot be shared with the present. 
Each person who gets stuck in time gets stuck alone."
oh I am
a weak heart
I am a weak heart
a weak heart to break

and a lost love to take
and a lost love to take

20140617

                                                                        I'm a liar and I've been a thief
                                                                  I stole your good looks, threw them to the streets.

olen varas olen vienyt muiden suusta sanoja ihmisten ihoilta palasia
olen naamioitunut olen pelkuri otan sinulta kaiken mitä sinä olit
ehkä minä kaiken aikaa valehtelenkin vain itselleni?  pitäisi herätä
kun olen yhtäkkiä tässä se vihainen osapuoli minä potkin ja revin
tahtoisin huutaa ethän sä tiedä olet väärässä empäs varmasti ole! 

minun pitäisi luopua siitä mikä ei koskaan ollut minun
antaa takaisin se mitä olen ihmisten harteilta varastanut.
tarkoittaa anteeksipyyntoä enemmän kuin koskaan ennen.
pitäisi etsiä uudestaan se kuka minä olen, olin joskus-
juostava se minuus kiinni jonka jätin joskus unohtumaan
eksyessäni vääriin silmiin valheisiin vuosiin askeliin säröihin.

otettava vähän matkaa, etäisyyttä. nöyryttävä muiden edessä.
en minä verisille mustelmille ruoskittunakaan saisi antaa sijaa
sille väärälle jonka varastin ihmisten huulilta ennenkuin--
kukaan
sanoi koskaan mitään ääneen.


minulla on vielä paljon opittavaa. niin paljon. elämästä. 

20140603

oh we are shadows, just shadows in the alley

tunnit tyhjenee hitaasti yksi kerrallaan. painuu maata vasten. sekunnit katoaa.
harmaa sade viiltää yksinäisyyttä auki. särö säröltä sataa poskipäille vettä. (happosadetta)
kaduilla valuu valtameret, itkee kaupungin mustat varjot, syntisten sielujen tunnustukset.
lätäköissä minäkuva heijastuksena vain, peilikuvana, rikki mennyt ihmisten kiireisistä jaloista.
katse pysähtyy hitaasti tutkimaan tummuvaa taivasta; pääskysetkin ovat menneet piiloon.
(ei niiden kirkuna enää kuuluu kolmannen kerroksen avonaisista ikkunoista. niin, lapsuus.)

aamupäivä tuoksui tupakalta ja maailmanlopulta. tuuli sitä harmaata kuivaa pilvien huutoa.
sellainen saa ajattelemaan tyhjyyttä ja varjoja. tahtoisin kuvittaa sen kun en osaa selittäkään.
ne on niitä kiireisiä katseita kuluneita valokuvia harmaita rappukäytäviä pimeitä tunteja
koputuksia askelten ääniä kulissielämiä sähkölaskuja harmaata pimeämpää joka kerroksessa
päällekkäin kasattuna pieniin asuntoihin tyhjää tyhjempää elämäntarinaa. sitä samaa elokuvaa.
harmaata. se saa aina ajattelemaan niitä maailmanloppuja. hylättyjä sairaalahuoneita. 
kaadoin kaikki ruiskut lattialle. tahdoin istua ikkunalaudalla ja heilutella jalkoja ulkopuolella.
katsella ratapihaa laiskasti ohittavia tavarajunia. tahdoin sateen. rämisevän kovan sateen.
yhtä terävän ja silti rauhallisen kuin se pakoreitti jota joskus yritin vain juosta loppuun asti.
askel toisensa perään se hakkasi aina kuumana rinnassa mutta sai silti helpommin nukahtamaan.
ssshhhhhh, nuku nyt. kauniita unia. 

sade laantuu. jalat tahtoo silti ne keltaiset saappaat ja minä olen taas pari hiljaista tuntia
vain puistonpenkkiä tupakan tuoksua ja valuvaa taivasta. kohta tulee ilta. päivistä loppuu aika.
sekunnit katoaa. vähenee vaikka samaan aikaan jokainen hetki on ikuisuus. 

>broder daniel - shoreline       > pain of salvation - undertow

20140527

let me go                 
        gravity gets us all
 just thought you should know
in tomorrow's morning light                 
           things will look a lot less frightening
好きだった はずだった いつだって声が聞きたくなるほど
それなのに 手が届く先の君が 見えなくなりそうだ

((en mä tiedä))
hetken jaksaa kai elää, hengittää
kesäyön kaunista taivasta, puhdasta

kunnes
se on täynnä taas teräväreunaista kaipuuta
kovaa pintaa vasten silmäluomia.
tänään sataa
...
rauhassa nyt, ihan hiljaa

20140524

luuletsä et mä oon huvikseni näin sekaisin?

"oli päivät niinkuin lentohiekkaa, joka pikkuhiljaa vähän kerrallaan
minut syövereihin sai, ja sitä pelkään tottakai, kun ei tanssia voi pakkopaidassa"
ja öisin en saa enää unta. istun vain pimeässä jossain sängyn reunalla ja kuuntelen kuulokkeista
korvia särkevän kovalla suomipunkkia. toivon olevani edes elossa jos en osaa olla mitään muuta.
nyt kello on 3:29 ja ulkona on jo aika valoisaa. linnut laulaa ja silmäpusseilla vois päästä ennätyskirjaan.